Banderollivaikuttaminen

Oletko tyytymätön hallituksen tai ministereidemme toimintaan? Purat turhautuneisuuttasi somessa ilman vaikutusta? Eikö olisi paljon parempi kun päättäjämme saisi lukea viestisi kaupungin kaduilta? Eikä viesti jäisi epäselväksi muillekaan jotka sen havaitsevat. Tarjoan banderollivaikuttamista, joka varmasti nähdään ja puhuttelee, etenkin jos mittakaava saadaan riittävän isoksi (lukuisia banderolleja ympäri Helsinkiä). Harvalla tavan tallaajalla on isommin resursseja, mutta aina se ei vaadi sitä. Nyt sinulla on mahdollisuus panostaa  viestiin johon useimmat voivat samaistua ja joka oikeasti saavuttaa ihmisiä. Eikä sen tarvitse olla sinulle itsellesi kallista kun se toteutetaan älykkäästi joukkorahoitustyyppisesti. Avain on viesti johon sinä itse ja myös muut voivat samaistua. Toki palvelun voi ostaa yksinkin, yhdistykselle, säätiölle tai yritykselle jos niin haluaa, mutta pointti juuri tässä kohtaa on se, että sen ei tarvitse olla yksilölle kallista ja silti se on vaikuttavaa!

Tarjoan 76x244cm kokoista banderollia painatettuna (tai joitakin senttejä suuntaan tai toiseen mikäli tulee tarve vaihtaa banderollin valmistaja), asennettuna paikalleen (sellaiselle paikalle josta ei peritä erillistä vuokraa), sekä käytön jälkeen pois haettuna. Kaikki tämä hintaan 350€, sis alv:n, 2h työtä, kahden ihmisen ja auton voimin. Tästä kokonaisuudesta käytän myös termiä "palvelu" tässä kontekstissa, tällä nimenomaisella sivulla. 


En yrittäjänä vastaa banderollin kunnosta, häviämisestä tai vandalismista asentamisen jälkeen. Mikäli  yksittäinen henkilö ostaa yksinään yhden banderollin, sekä siihen liittyvän asennus- ja poistopalvelun (yht 350€ sis alv), postitan banderollin käytön jälkeen (siinä kunnossa kuin on poistettaessa), palvelun ostajan ilmoittamaan osoitteeseen. Samoin jos palvelun ostajana on vaikka kaveriporukka, postitan banderollin em ehdoin, banderollin esillä olon jälkeen (postitusosoite ilmoitettava palvelua tilatessa ja yhden maksettava kaikkien osuus). Suuremman joukon ihmisiä ostaessa yhdessä palvelun, toisiansa tuntematta ja jokainen erikseen itse maksaen, on kustannus per nenä 10€, eli 35 henkeä voi yhdessä ostaa yhden banderollin asennuksineen päivineen. Tapauksissa joissa ei ole kyse ystäväporukasta ja palvelu ostetaan kollektiivisesti joukkorahoitustyyppisesti useamman toisensa tuntemattoman ostajan toimesta, pidätän omistusoikeuden jokaiseen tällä tavalla palveluna ostettuun banderolliin ja vapauden tehdä käytetylle banderollille mitä haluan, hävittää, lahjoittaa eteenpäin, huutokaupata, tms.


Vasta tulossa oleva lisäpalvelu!! Ilmoitan kun on saatavilla ja missä määrin.

(Mikäli ostaja (tai joukko ostajia) haluaa että banderolli sijoitetaan esimerkiksi Helsingin kaupungin omistamalle/hallinnoimalle sillalle (saavutettu näkyvyys todella hyvä ruuhka-aikoina), on lisäveloitus siitä  410€/2 vkoa, sis alv. Helsingin kaupunki veloittaa siltaan kiinnitettävistä mainoksista. Mikäli  kaupungilta on tarjolla ja vapaana on vain viikon vuokrapaikka sillasta, on lisäveloitus siitä 205€, sis alv. Mikäli kaupunki katsoisi mieltä osoittavan banderollin kaupalliseksi mainokseksi, koska palvelu toimitetaan kauttani liiketoimintana, on lisäveloitukseni tällöin 800€/vko, sis alv, siltaan kiinnitettävälle banderollille.

Maksuttomille paikoille banderollit sijoitetaan mahdollisimman hyvän näkyvyyden kohtiin, esimerkiksi puiden, valotolppien tms väliin liikenteen solmukohtien lähelle, tai paikoille joissa kulkee paljon ihmisiä. Ensin sellaisille paikoille joista viesti tavoittaa päättäjät ja sitä mukaa muualle kuin tilauksia tulee.

Minkälaisia tekstejä on valittavissa juuri tällä hetkellä trendaaviin asioihin vaikuttamiseksi?

1. HALLITUS, KORONAPOLITIIKKANNE ON EPÄREHELLISTÄ (HVK&MASKIT) JA MIELIVALTAISTA!! (ROKOTEPAKON AJAMINEN HOITAJILLE JA K-PASSI TYÖPAIKOILLE ) 
UUDET VAALIT KIITOS!!

2. KORONAPASSILLA PAKOTATTE ROKOTTAUTUMAAN, SEKÄ EROTTELETTE TÄYSIN TERVEITÄ, TOIMITTE KUIN NATSI-SAKSA JUUTALAISTEN KANSSA, EROTKAA VÄLITTÖMÄSTI!

3. KUN "VAPAAEHTOINEN" ROKOTE ON SITÄ, ETTÄ SEN OTTAMATTA JÄTTÄNEET VOI LOMAUTTAA TAI LOPETTAA PALKANMAKSUN... EI KYSE OLE TÄLLÖIN VAPAAEHTOISUUDESTA, HERÄTKÄÄ PAHVIT! UUDET VAALIT ASAP!

4. PM MARIN, MONTAKO KERTAA LUOTTAMUKSEN VOI MENETTÄÄ?? HVK, MASKIT, VNK PUHELIN... HAEPA SAULIN KAUTTA VAUHTIA ITSESI JA HALLITUKSEN EROAMISEKSI!!

Ohjeet tilaamiseen:

Jos ostat palvelun itse kokonaan kaiken maksaen, suorita maksu summalla 350€ ...

Jos taas haluat ostaa palvelun joukkorahoitustyyppisesti, suorita vähintään 10€ suuruinen maksu...

 ...tilille FI8955422320411887 tai mobiilimaksuna numeroon 0449188936 (Pivo tai Mobilepay) ja lähetä kuittikopio maksusta, sekä yhteystietosi osoitteeseen:


tilaukset.banderollivaikuttaminen(at)gmx.com


Huom! Pidätän kaikki oikeudet hinnanmuutoksiin. Pidätän oikeuden jälleenmyydä palvelun tuottaminen ja toimittaminen asiakkaalle. Palvelu on pilottivaiheessa ja pidätän itselläni oikeuden palauttaa asiakkaalle hänen maksamansa summan, maksettuun summaan rajoittuen, ilman minkäänlaista lisäkorvausta, mikäli toimintaan vaikuttaa ylivoimainen este tai muu palveluntarjoajasta (minusta) riippumaton este. Pidätän oikeuden palauttaa asiakkaan maksun JA olla toimittamasta palvelua, silloin ja siinä määrin, kun palvelun joukkorahoitustyyppisellä hankinnalla ostavien henkilöiden, yhteissumma EI ole jaollinen palvelun hinnalla per banderolli töineen, eli tässä tapauksessa 350€:lla. Mikäli palvelua ostetaan yhteensä esimerkiksi 3550€:lla, eikä enempää tilauksia kohtuullisessa määräajassa tule, palautetaan ylimenevä 50€ viimeisimmäksi palvelun ostaneelle/ostaneiden kesken. Palvelu toimitetaan ja tarjotaan yksityisen elinkeinoharjoittajan toimesta. Tehdessäsi maksun yllä olevien ohjeiden mukaan, hyväksyt nämä ehdot!


Through a grey stone - Markus Vuoriston kotisivut
Kaikki oikeudet pidätetään 2021
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita